sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Kapula! Jippii!

 Toko-kisoissa kompastuskiveksi osoittautui viimeisenä liikkeenä ollut noutokapulan pito. Leya tuumasi, että vihdoin se palkka tulee ja hyppeli noutokapulaan kiinni. Liike meni nollille ja pisteet tipahti ALO-2 tulokseksi. Myös ääntely liikkeiden aikana tiputteli pisteitä. Onnistumisia oli myös. Paikkis ja estehyppy täysillä pisteillä! Kokonaispisteet 155/200.



lauantai 14. marraskuuta 2020

Kakkosiin

 Bat:n kisoissa ensimmäisen agilityradan sekoilun jälkeen tsempattiin tokalla agiradalla hienosti nollatulokseen ja luokkavoittoon. Ja koska saatiin kolmas nolla ykkösissä tuli myös OiVa eli oikeus vaihtaa kakkosluokkaan.



keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Laulava Solo starttasi agikisoissa

Laulava Solo starttasi ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissaan. Solo mitattiin nippanappa maksi luokkaan, mutta oli rajatapaus, joten mittaukset uusitaan vielä parin eri tuomarin toimesta. 



Leyan kisaviikonloppu

 Leya starttasi toko-kisoissa ALO1 tuloksella. Pisteitä kertyi 166/200. Leya paineli menemään innosta vikisten siinä määrin, että ääntely tiputteli pisteitä hiukan. 

Agilityradalla juostiin HAU:n kotikisoissa yhdestä kiellosta huolimatta medi1 luokkavoittoon.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Rasseli on poissa

Rasseli syntyi 17.5.2005 Porvooseen Nelum-Himalis kenneliin Suomen historian toiseen barbet-pentueeseen. Tuohon aikaan barbet oli rotuna Suomessa lähes tuntematon. Rotutietoa ei ollut juurikaan saatavana. Netissä tietoa ei ollut suomeksi ollenkaan, vain muutama ranskalainen sivusto. Tieto rodusta kulkeutui minullekin sattumalta.

Rasseli kulki pennusta asti mukanani kaikkialle ja herätti ihastusta sympaattisen, tasapainoisen luonteensa ansiosta. Rasseli oli kuin kotonaan mihin ikinä sen kanssa menikin. Se ei stressannut missään tilanteessa.

Rasseli sai varhain omat kotisivut. Aloin kartoittaa tietoa rodusta olemalla yhteydessä eurooppalaisiin kasvattajiin ja keräsin tietoa rodun historiasta ja nykytilasta eri maissa. Kokosin nettisivuille pikkuhiljaa rotutietoa suomeksi. Rasselin sivut olivat alkuaikoina ja ennen rotuyhdistyksen perustamista monille rodusta kiinnostuneille tietolähde. Kiinnostus rotuun ja myös jalostusasioihin kasvoi itselläni niin suureksi, että aloin suunnitella pentuetta Rasselille. Kävin kasvattajakurssin ja perehdyin muutenkin koirien jalostukseen.


Aragon & Rasseli 2007


Laulava R/T-pentue 2007 

Syksyllä 2007 syntyi ensimmäinen Laulava pentue Sveitsiin suuntautuneen astutusmatkan tuloksena. Rasselilla oli elinaikanaan jälkeläisiä jo 5. polvessa eri puolilla maailmaa: Suomen lisäksi ainakin Hollannissa, Belgiassa, Luxenburgissa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä sekä Kanadassa. Rasselin täyttäessä 15 vuotta tein Barbet Databasen kautta tutkimuksen: Rasselin geenejä oli siirtynyt lähes 1000 barbettiin maailmanlaajuisesti!

Raunioradalla

Kettisharkoissa

Näyttelyssä

Agilityssä

Tottista

Jäljestystä


Rasseli on ollut kanssani mukana laajasti edustamassa rotua koiraharrastusrintamalla. Näyttelyissäkin on pyörähdelty vuosien saatossa silloin tällöin. Tokotreenit aloitettiin pentuna. Myöhemmin kuvioon tuli pelastuskoiratoiminta, jossa pääsimme tutustumaan raunio- ja hakuharrastusten saloihin. Lisäksi harjoiteltiin aktiivisesti mejää. Agility muodostui päälajiksi myöhemmin. Rasseli oppi nopeasti uusia asioita, mutta miellyttämishalu ei ollut koskaan suuren suuri. Rauhallisen luonteensa ansiosta tekemisessä ei ollut koskaan tulta ja tappuraa vaan eteenpäin mentiin hitaasti mutta varmasti. Luonnetestituomarikin tuumasi aikanaan osuvasti: Rasseli käy dieselillä.

Barbettien roturace-joukkue 2009 Barbee Fransee

Rasseli alias Renee Trazzelssoni tyllihameessaan

Barbettien rastafari agirotujoukkue 2012

Nautinnollisia eläkepäiviä Rasseli vietti useamman vuoden, sillä aktiivisempi harrastaminen lopetettiin noin kahdeksan vuotiaana. Rasseli pysyi hyvässä fyysisessä kunnossa ja oli ryhdikäs kaunis veteraani-barbet. Vanhuuden myötä askel lyhentyi ja kuulo heikentyi. Näkö- ja hajuaisti pysyivät terässä loppuun asti. Viimeisinä hetkinäänkin Rasseli bongaili hyviä pupun jälkiä, jolloin häntä nousi ja askel muuttuu kepeämmäksi. Viimeisinä kuukausina Rasseli tila alkoi hiipua pikkuhiljaa. Väsymys painoi ja lenkkeily ei enää maistunut. Ruokahalu oli vaihteleva, takapää alkoi olla heikko ja tasapainossa oli häiriöitä. Välillä tuli parempia päiviä ja sitten taas huonompia. Lopulta tuli hetki päästää irti. 


Rasseli, Ronda ja Tiuku



Tiuku, Rasseli ja Leya



Rasseli ja Tiuku


Rasseli ja Tiuku Tallinnassa

Rasseli oli todella suuri persoona. Suuri ajattelija, Kirjastokoira Kirjalainen. Rasselia oli ilo esitellä rodun edustajana niin näyttelyissä kuin harrastuksissakin. Rasseli oli monessa mukana, milloin  järjestetiin barbet-treffejä ympäri Suomea, milloin taipparitreenejä ja pääsipä Rasseli kerran radioonkin haukahtelemaan.





Rasseli eli huimat 15,5 vuotta. Rasseli ja veljensä Vauhti olivat Suomen vanhimmat barbetit. Maailman vanhimpien joukossa Rasseli oli toiseksi vanhin narttu. USA:ssa Rasselin äidin puolen serkku LouLou täyttää muutaman päivän päästä 16 v ollen tällä hetkellä maailman vanhin barbet. 



Bellan debyytti näyttelyssä

Laulava Melodic-Bella debytoi hienosti Norjassa Sandefjord-Melsomvikin näyttelyssä 25.11.2023 ollen ROP ja saaden ensimmäsen sertinsä ja poh...