Esittely

Kasvattajatausta

Suomen Kennelliitto hyväksyi kennelnimen Laulava käyttööni 2007, jolloin myös ensimmäinen barbetpentueeni syntyi. Nimi on kunnianosoitus samana vuonna 30-vuotta täyttäneelle herttaiselle Uppo-Nallelle, jonka kanssa seikkailevat Reeta ja Laulava Lintukoira. Olen suorittanut hyväksytysti Kasvattajan perus- ja jatkokurssit sekä Jalostusneuvojien perus- ja jatkokurssit (SKL). Olen myös allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Harrastan koirien kanssa rallytokoa, agilityä, flyballia, mejää ja taipparijuttuja. Olen kouluttautunut eri lajien parissa mm. agilityvalmentaja (AVA1 & AVA2), hoopersin apuvalmentaja (HOVA1), arkitottelevaisuuskouluttaja, spanielien taipumuskokeen koetoimitsija, MH-luonnekuvauksen C-toimihenkilö. 


📷 Laura Hämäläinen


Pyrin toiminnallani edistämään avointa, rehellistä ja kansainvälistä yhteistyötä rodun harrastajien kesken. 
Rehellisyys on ainoa keino välttää ongelmien leviämistä rodussa.


Barbet ja espanjanvesikoira

Barbetin alkuperäinen käyttötarkoitus on toimia metsästyskäytössä ja se tuo rodulle paljon hyviä ominaisuuksia myös muihin koiraharrastuksiin. Barbet ei ole "sohvaperuna". Sen tulee olla työskentelyhaluinen, avoin ja hyvähermoinen. Jokaiselle barbetin pennulle tulisikin löytyä koti, jossa se pääsee elämään virikkeellistä ja mahdollisimman lajinomaista elämää.

Barbetin ollessa puhtaasti lintukoiraksi jalostettu, espanjanvesikoira on vesilinnustuksen lisäksi toiminut myös paimenkoirana. Se omaa myös vahtiviettiä, mikä barbeteilla ei ole kovin voimakas. Espanjanvesikoiran tulee olla luonteeltaan uskollinen, iloinen, uuttera, rohkea, tasapainoinen, erittäin oppivainen ja erilaisiin tilanteisiin sopeutuva.


Laulavat pennut 

Jalostusvalintaa tehdessä pyrin valitsemaan yhdistelmän, jonka koirat täydentävät toisiaan terveys, rakenne ja luonneominaisuudet huomioiden. Rotujen jalostuspohjan mahdollisimman laaja käyttö on mielestäni tärkeää. Koiran fyysisen terveyden lisäksi tärkeää on psyykkinen terveys ja hyvä hermorakenne. 

Laulavat pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä eläinlääkärin tarkastamina, rekisteröityinä, tunnistemerkittyinä ja pentutestattuina. Pennun mukana luovutetaan kattava pentuopas ruokinta-, hoito-ohjeineen ja koulutusvinkkeineen. Pennun uuteen kotiin annetaan kirjallisena tietoa rodun tyypillisistä vioista ja sairauksista. Pyrin tuomaan kaikki tiedossani olevat puutteet ja viat koko rodussa sekä käyttämässäni yhdistelmässä pennunostajien tietoon.


Pentutestauksesta

Testaus suoritetaan pentueen jokaiselle pennulle saman ikäisenä ja samoissa olosuhteissa. Tällöin saadaan parhaiten esiin pentujen väliset eroavaisuudet, jotka eivät välttämättä pentulaatikossa tule esiin pentujen ollessa laumassa. Pennun vireystila testaushetkellä saattaa vaikuttaa testin kulkuun. Ideaalisinta olisi, että pentu olisi mahdollisimman virkeä testaushetkellä.

Pentutestissä arvioidaan seuraavia osa-alueita :
Sosiaalisuus
Uteliaisuus ja rohkeus
Laumavietti ja itsenäisyys
Dominanssi ja alistuvuus
Saalisvietti ja taisteluhalu
Noutotaipumus
Ääniherkkyys

Testaus tehdään mieluiten 6 viikkoiselle pennulle, ei aikaisemmin. 6-8 viikkoiselle pennulle tehty testi on suuntaa-antava eikä kerro kovin luotettavasti pennun tulevasta aikuisiän persoonallisuudesta. Pentutesti voi kuitenkin olla oiva apu kasvattajalle valitessa pennulle optimaalinen koti ja se voi auttaa tulevaa pennun omistajaa kiinnittämään huomiota testissä ilmenneisiin asioihin, jotta niitä voitaisiin vahvistaa pennun kasvun myötä haluttuun suuntaan.

Geneettisten taipumusten lisäksi koiran luonteen kehitykseen vaikuttavat merkittävästi kasvuaikana koetut asiat. Tärkeä herkkyyskausi kestää 14-16 viikon ikään asti. Tällöin pennun tulisi saada kokea turvallisissa ja positiivisissa merkeissä mahdollisimman paljon erilaisia ympäristöjä, ihmisiä ja eläimiä. Tämän jälkeenkin koiran luonne vielä jatkaa kehittymistään.

Teen pentutestejä, joten jos olet kiinnostunut testauttamaan pentueesi niin otathan yhteyttä.

Reetta Ahola

Helsinki
laulava.barbet (ät) gmail.com

Bellan debyytti näyttelyssä

Laulava Melodic-Bella debytoi hienosti Norjassa Sandefjord-Melsomvikin näyttelyssä 25.11.2023 ollen ROP ja saaden ensimmäsen sertinsä ja poh...